ikävä

Perjantai oli huonohko päivä. Oli ikävä Hirmua. Miun rakasta chihuahua herraani. Koko päivä oli vähän sellainen haluton ja mökömökö-päivä. Itku oli herkässä ja niin edelleen. Hirmun kuolemasta on nyt reilu vuosi. Ikävä tulee silti vielä välillä vyöryen. Pakko kuitenkin myöntää, että on olo vuoden iakana helpottunut ja pahoja oloja tulee aina vaan harvemmin. Pystyn jo puhumaan iloisesti Hirmusta ja itkemättä.

Joskus vaan.. Tuntuu et oon hukassa ilman sitä pientä koiraa. Joskus kurkkua kuristaa ja tuntuu etten saa henkeä. Haluaisin sillon sen pienen otuksen nuolemaan miun naaman, heiluttamaan häntää iloisesti, tapittamaan suoraan silmiin suurilla silmillään. Joskus vaan tuntuu siltä et haluan pojan luokse sateenkaari sillalle, kun en häntä voi tänne saada. Onneksi kyseinen olotila on ohi menevä.

Tiedän kuitenkin nyt et poikaan ei koske enää yhtään. Ei yhtään! Oon taas ruvennu ajattelemaan näinä parina päivänä liikaa sitä mitä Hirmu ei saanut kokea. Vaikka pitäisi ajatella, mitä kaikkea Hirmu sai kokea ja mitä pojan kanssa kerettiin tekemään. Meillä oli ihanat 5 vuotta. Sinä aikana Hirmu hoiti sen homman mihin se oli luotu ja tarkoitettu kun pojan hankin. Miun enkeli.

Onneksi meillä on se Hirmun muotokuva seinällä. Se on miulle hirmuisen tärkeä. Jossain vaiheessa haluan seinille enemmän poikieni kuvia. Vaikka enpä mie voisi ilman kuviakaan unohtaa sellaista Persoonaa kuin Hirmu oli ja on. Himpe opetti miulle niin paljon elämästä, ja opettaa edelleen. Luovuttaminen ja irti päästäminen tuntuu vaan välillä olevan turhan haastavaa.

Onni kuitenkin, että minulla on Nipsu. Nipsukin on ottanut Hirmumaisia piirteitä tässä ajan kanssa. Jotkut ilmeet ja eleet tuovat niin selkeästi Hirmun mieleen.

Mulle vaan ei mee jakeluun, miksi mun piti luopua Hirmusta näin nopeasti? Miksi?! Oliko pojan täällä vaan hoitaa hommansa mahdollisimman nopeasti ja sitten lähteä? Miksi murusen ei ollu takoitus jäädä ilostuttamaan (ja raivostuttamaan) minua terveenä pidemmäksi aikaa? Teinkö pojalle hänen elinaikana tarpeeksi selväksi kuinka tärkeä Hirmulisko on miulle?

En voi tietää. Voin vaan toivoa ja uskoa siihen et kaikella on tarkoituksensa. Tein kaikkeni Hirmun eteen mitä pystyin. Rakastan. Rakastan sitä otusta enemmän kuin laki sallii.

Ikävä.